keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Kansainväliset eläinlääkäripäivät...

Noniin olipa taas aikaa kun viimeksi tuli kirjoitettua blogiin, mutta nyt on niin tärkeitä uutisia, että on vain pakko kirjoittaa =). On uutisia niin hyviä, kuin huonoja. Mutta kaikki uutiset loppuu kuitenkin hyvin. Joten ei tarvitse jänskäillä hirveesti kun lukee tätä. Ollaan oltu siis tällä viikolla jo kaksi kertaa eläinlääkärillä! Maanantaina käytiin tarkastuttamassa eräs haava Pupen korvassa, ja tänään (keskiviikkona) käytiin kauan odotetuissa lonkkakuvauksissa.

Juu, eli me oltiin Jullen kanssa viime torstaista maanantaihin ruotsissa, jolloin Puppe oli ollut hoidossa mun vanhemmilla. Muuten oli kaikki mennyt hyvin, mutta jonkinnäköinen susikoiran tapainen oli sitten sunnuntai-iltana käynyt pupen kimppuun. Vanhemmat nyt sitten hieman hätäisinä soitelleet eläinlääkäriin, kun Pupelle oli tullut pieni ventti korvaan joka vuoti verta. Noh mikään eläinlääkäri ei tietenkään ollut auki enää kello 22 sunnuntaina. Päivystyksessä sanottiin kuitenkin, että jos nyt kahden päivän sisään käy eläinlääkärissä niin hyvä on. Käytiin sitten maanantaina sitten, ja saatiin kuin saatiinkin antibiottikuuri Pupelle. Puppe oli jälleen aivan yli-innokas eläinlääkärin potilaana. Mutta parempi niin...

Tänään sitten niitä virallisia lonkka- ja kyynärkuvia. Tämä olikin huomattavasti mutkikkaampi reissu.
Päivällä Puppe koitti huomauttaa minulle, että mitens olisi jos antaisit vähän ruokaa. Näin hän teki tökkimällä ruokatönikkää tökkimällä, ja tuijottamalla mua. Sain kuitenkin ylipuhuttua Pupen näkemään vähän vielä nälkää, koska eläinlääkärillä odottaa rauhoitus.
Noh, muuten kaikki alkoi niinkuin odottaa saattoi; Lähtiin lääkäriä kohti, ja Pupella hirveä veto päällä, koska se on niin siisti mesta. Jonkin aikaa siinä sitten odoteltiin vuoroa. Sitten punnittiin Puppe, ja painoa oli kokonaiset 24,5kg. Sydänäänet kuunneltiin, ja hengitys myös. Muuten kaikki oli normaalia, mutta Puppea selvästi jännitti. Sitten alkoi kaikki mielenkiintoinen. Puppe laitettiin istumaan lattialle, pää minun polvien väliin, ja rauhoituspiikki peppuun. Se pikkasen puppea sattui, ja ihan kaikkea ei saatu laitettua. Päätimme kuitenkin odottaa, jos se vaikka siitä pökräiskin. Oli hauska katsoa kun ensin niin hyperaktiivinen koira yhtäkkiä rauhottui, rupesi tuijottamaan lattiaa, ja sitten kuupahti lattialle. Noh, sitten nostettiin Puppe pöydälle ja tarkistettiin mikrosiru, jotta saataisiin kuvista viralliset. Tästä se hauska sitten alkoi =D.
Ensin nuori hoitaja rupesi etsimään sirua lukijalla, ja sitä ei oikein tahtonut löytyä, johon lääkäri totesi: "Anna mä näytän!". Lääkärin etsittyä ehkä noin 5min, todettiin, että Pupen sirua ei löydy. Ruvettiin olemaan vähän niinkun että "o-ou"... Kuvistahan ei saa virallisia, ilman että voidaan todeta että koiralla on oikea siru. Noh, lääkäri koitti vielä muutaman kerran, ilman tuloksia. Lääkäri soitti sitten kennelliittoon, joka oli kiinni. Mikäs nyt sitten neuvoksi. Oli sitten vain tehtävä niin, että Pupelle oli laitettava uusi siru, ja uudet rekisteripaperit lähetetään kennelliittoon virallisten kuvien mukana. Kiva juttu. Jotain sille vanhalle sirulle on käynyt. Jollain koiralla oli siru märkinyt pois, mutta Pupella ei ole ollut mitään märkivää haavaa kaulassa. Ehkä siru on mennyt rikki tai jotain. Ei voi tietää.
Toivotaan vain että kaikki menee hyvin rekisteröinnin kanssa, koska kennelliiton virallista mielipidettä ei saatu.
No sitten laitettiin Pupelle kanyyli, ja annettiin lisää nukutuslääkettä, kun Puppea kannettaessa vielä häntä heilui, mutta muuten oli vintti aika pimeänä =). Sitten vaan odoteltiin... Mä pääsin hetkeksi vahtimaankin Puppea, kun kehitysneste röntgenkehittimestä piti vaihtaa, kun kuviin tuli ihmeellisiä läikkiä. Puppe oli aika reppanan näköinen siinä selällään kieli poskella ja kaikkea =(. Sitten taas odotettiin... Ennen pitkää sitten Puppe sai herätysruiskeen, ja muutaman minuutin sisällä hauveli rupesikin heräilemään. Kanyyli otettiin pois, ja Puppe sai hienon laastarin. Tämän jälkeen Puppe onkin ollut hieman humaltuneen oloinen =). Puppe on ehkä söpöimmillään kun se on humaltunut =). Siis niinkun OIKEASTI tosi söpö =). Noh, kotiinkin päästiin ja tuossa Puppe nyt nukkuu pois krapulaansa... Tulokset lähtivät kennelliittoon ainakin tälläisina: lonkat: A-A ja kyynäreet: 0-0. Kyynäristä toinen oli hieman epäselvä, mutta lääkärin mukaan pitäisi senkin olla ihan ok. kuvakulma kuulemma tod,näk vaan vähän pielessä. Mutta lonkat olivat selvät A-A. Elikkä teille ketkä ette tiedä, niin lonkista on tuloksena A-A paras, ja kyynäreissä on tuloksena 0-0 paras. Eli hyvät paperit on tulossa =) (Mä kuulen Mira tänne saakka kun sä huokaat helpotuksesta ;) ). Lonkkakuvista näki hieman takapolviakin, ja nekin oli lääkärin mukaan tosi hienot, tuli vähän niinkun bonuksena polvikuvat =).
Muuten sitten matka kotiin meni aika rauhallisesti, vähän Pupelta meinasi voimat loppua kesken, ja sainkin punnita pupen sitten uudestaan tuossa kolmen kerroksen ajan, kun kannoin Pupen rappuset ylös =). Aika jätkä kyllä.

Jepjep.
Huomenna meillä on tosiaan ensimmäiset agilitytreenit, mutta pitää ottaa kuulemma rennosti pupen kanssa siellä, kun nuo rauhoittavat aineet ovat vielä kropassa. Jänskättää vähän senkin takia =).
Jeps. Mutta nyt meen syömään voittomakkaraa.

Boinks.

1 kommentti:

Mira kirjoitti...

No mistäs arvasitkin!!!! Huokaus tuli todellakin,syvältä ja helpottuneena. Siru asian on ok, uudesta sirusta vain merkintä rekkareihin ja kennelliittoon, ei vanhan päälle sillä se entinenkin voi joskus jossain tarkastuksessa sattua lukijaan. Taidanpa mennä korkkaamaan siiderin.. =) IHANAA!!