torstai 6. maaliskuuta 2008

Lumi on ehkä siistein juttu IKINÄ!

Ensin pupen fiilistelykuva!

Tää hauveli kasvaa ihan hirviätä vauhtia. Itse sitä on vaikea huomata, mutta kun oli kavereita kylässä, niin he mainitsivat Pupen kasvaneen. Ruvettiin sitten tutkimaan vanhoja kuvia, ja kyllä se täsmää. Puppe on kasvanut :O (ihan kun sen toteamiseen tarvittaisiin tämmöisiä salapoliisin taitoja). Punnitsemaan me käydään kunhan saadaan hankittua semmoinen painontoteamishärpäke (myöskin vaakana tunnettu).


Lenkillä oltaessa ollaan huomattu, että Puppe on käynyt hieman vetämään. Ollaan kovasti koitettu kouluttaa pois, mutta hieman vaikeata tuntuu tuo olevan. Muutenkin Pupen keskittyminen ulkona olennaiseen on herpaantunut sen jälkeen kun maa sai lumipeitteen. Sitä kun ei tiedä mitä kaikkea siellä lumen alla onkaan, niin pitää siinä sitten tutkia jokikinen neliösentti. Se siis on paljon mielenkiintoisempaa kuin meidän totteleminen tai edes kuunteleminen. Myöskin ongelmia on tullut Pupen yli-ihmisystävällisyyden kanssa. Onhan se hienoa, että Puppe tykkää ihmisistä, ja ihmiset tykkää Pupesta (vielä), mutta vähän Pupen kasvaessa se ei ehkä olekkaan niin kivaa kun semmonen 20kg Puppe tulee tuhatta ja sataa kohti. Pitää keksiä joku fiksu keino saada Puppe ottamaan meihin kontakti mielummin kun hyppiä vieraita kohti.


Muitakin ongelmia on vähän tullut vastaan. Puppe on keksinyt ruveta kokeilemaan meidän rajoja, kuten "Kuinkakohan paljon mä voin näitä pureskella ennen kun ne heittää mut häkkiin?" Ja semmosta. Pitää ruveta sitäkin tarkkailemaan, ja vetää entistä selvempiä rajoja. Ja esineiden pureskelua ollaan myös käyty harrastamaan enemmän, mutta se ei ole ongelma. Ei ainakaan vielä.


Kivaa kerrottavaa sisäsiisteyden rintamalta. Olin tossa aamulla yhdeksän pintaan ulkona pupen kanssa tämän ruokailun jälkeen. Tällä kertaa Puppea ei kiinnostanut kakkaaminen ei sitten yhtään. Lumi oli jälleen siistimpää. Oltuani sitten n. 40min ulkona, päätin, että nyt ei ole kakkaa tulossa, joten mennään sisälle. Jos kakka tulee sisälle niin sittenpä tulee. Ja ihmeellistä kyllä, kakkaa ei tullut ennen kuin vasta kun mentiin ulos seuraavan kerran n. 5h jälkeen. Sitten sitä tuli tuplamäärä! Ylpeydentunne oli käsinkosketeltava. Pupella kun yleensä AINA on kakkahätä heti ruoan jälkeen.


Jep. Ja eilenhän me syötettiin Pupelle viimeiset matolääkkeet kuurista. Eli nyt on koira täysin madotettu. Ei ollut tosiaan minkäännäköisiä ongelmia lääkkeitten syömisen kanssa. Tänään sitten oli vuorossa kynsien leikkuu, ja kyllä Puppe vähän mutisi vastaan, mutta kyllä me saatiin ne kynnenpituudet sitten laillisiin mittoihin.


Että semmosia kuulumisia tällä kertaa.


Boinks.

2 kommenttia:

Mira kirjoitti...

Moi! Antaakaa sen vielä tutustua kaikkii ihmisiin ketkä sitä ei kauhian pahakseen pistä mutta niin että, vain istumalla saa ulkona vieraalta ihmiseltä silittelyä. Ja lihapullanpalat että makkara ainakin tuon Toivon mielestä on tooosi paljon siistimpiä juttuja kuin mikään muu (yleensä). Toivo the toiminnanmieskin on aika taitava tuossa siisteys asiassa, pissejä tulee vielä välillä sisälle mutta noi kakkahommat on jo hoksattu ulkonatehtäviksi =)

Unknown kirjoitti...

Siis oikeasti! MÄ en jaksa oottaa kahta viikkoa että näen tän suloisen vauvan...Äiti laittoi mut juttelemaan Pupelle tänään luurissa, tunnistaakohan se nyt mun äänen? ;)