tiistai 26. helmikuuta 2008

Danger! High voltage!

Jepjep.

Eiköhän ole aika minunkin menettää blogineitsyys =).
Joo, eli Puppe on kyllä tainnut jo ymmärtää, että kakka kuuluu ulos. Kaksi kertaa on lipsahtanut sisälle, mutta nekin nyt vähän silleen, että se oli kyllä osittain meidän vika kun ei jaksettu (/keritty) olla pupen kanssa ulkona tuntia enempää. Pisu sitten taas onkin aivan asia erikseen. Nyt ollaan muutamaan otteeseen saatu Puppe pissaamaan ulos. Tänään illalla Puppe oli kokonaiset 3,5-4h yksin kotona pissaamatta. Ja heti kun tultiin kotiin niin äkkiä ulos ja sieltähän se pisu tuli =). On tällä hauvelilla vielä toivoa tulla sisäsiistiksi.

Ei taaskaan ihan pelkkää ruusuilla tanssimista tämä koiran pitäminen. Sunnuntaina Puppe oli löytänyt Jullen tietokoneen laturin, ja johto, johon muuten oli sivelty limettiä makunautinnon estämiseksi, oli tällä kertaa uhrina. No poikkihan se purtiin. Onneksi se oli matalajännitepää, mutta koska hauveli vielä on hengissä, niin toivon, että se sai oikein kovan tällin, ettei tarvitse enää pureskella johtoja. Pureminen on tosiaan kivempaa kuin koskaan aiemmin, ja Puppea ihmetyttää miksei nuori herra sitä ole aiemmin keksinyt. Mutta onneksi Puppe ilmeisesti nukkuu kun me ollaan poissa, mitään ei ole tuhoutunut meidän poissaollessa. Puppe ilmeisesti tykkää jännityksestä. Paperi ja pahvi on kyllä kivointa mitä saa rikkoa. Sitä kun revitään (ja paljon). Niitä me sitten siivoillaan päivät pitkät. Kivempi siivota kuitenkin paperia kuin sohvan kankaanpalasia.

Ruokaakin on käyty kerjäämään. Tänään hypittiin sohvapöydälle pöllimään ruokaa... No kyllähän sen tietää, että häkki siitä heilahtaa. Taas sitä oltiin niin mölyapinaa, mutta tällä kertaa Puppe ei jaksanut leikkiä marttyyriä niin kauan kuin viimeksi. Välillä ollaan jouduttu vähän valtataisteluita pitämäään, mutta ollaan tehty Pupelle aika selväksi, että kuka täällä komentaa ja ketä täällä totellaan.

Kyllä tämä alkuhuuma on vähän mennyt ohi, ja koirankasvatuksen arki näyttänyt julman naamansa. Mutta kyllä tämä tästä. Pupesta tulette kuulemaan vielä muualtakin kun tästä blogista =).

Lisäys klo 23:50

Jaa niin joo. Unohtui sanoa tossa, että eilen illalla kun oltiin lenkillä niin Puppe löysi ehkä kiinnostavimman asian ikinä. Lähimetsästä löytyi nimittäin jäätynyt rupikonna, ja asian kiinnostavuutta lisäsi tietenkin se, että sen kantaminen ja etenkin kotiin tuominen oli erittäin kiellettyä. Saatiin siinä sitten kuitenkin koira kiinni ja konna pois suusta. Mitenköhän tämmönen hauveli oikein selviäisi yksin luonnossa :D.

1 kommentti:

Mira kirjoitti...

Ihana pieni ;) Kyllä tuo sisäsiisteys on aina iso projekti mutta hyvällä mallillahan tuo rupeaa olemaan =)
Eikös ole mukavaa kun on kekseliäs koiranpentu? En tiedä minkälaiset puruluu arsenaalit teillä on mutta muutamaa solmuluuta/ paistettua oikeaa luuta ja kongia nyt kyllä taidan teille suositella =) Aktivointipallokin on ihan kiva -> Pupella kuluu aika (ja virta) mutta sotkua ei tule yhtä paljon kun paperista tms. Eli bc:n omistajan arkeenhan kuuluu pysyä perillä ainakin lähikaupan aktivointilelu hyllyn uutuuksista. ;)